Ahdenkallion Areena 22.05.2007 klo 19.00
Chiefs 97 vs SHC2 (tai jotain)
Kauden toiseen peliin, ensimmäiseen joka pelattiin asteli Chiefs 97:n koko kärkikaarti. Maalissa Janky, puolustuksen pilareina Suominen ja Coyote, keskikentällä Huge ja Lindholm, kärjessä LK.
Vastustajan riveissä nähtiin heti alkupotkusta epätoivon merkkejä, sateen kastelemalla kentällä pelaamaan tottunut Chiefs lähti pyörittämään heti peliä alivoimalla. Vastustaja oli hätää kärsimässä ja nopeasti Lindholmin herkät syötöt ja LK:n pohkeiden tuoma nopeus yhdistyivät ja vastustajan maalille saatiin vaarallisia tilanteita aikaan.
Mr Manager Himself eli Dr Coyote oli jälleen koko talven treenin jälkeen hirveässä vireessä. Laukaukset lähtivät asennosta kuin asennosta, paikasta kuin paikasta. Puhuttiin jopa ylikunnosta ja penkkikomennuksesta.
Parhaimpiin maalinteko paikkoihin pääsivät LK, yksi hienon hieno sijoitus jonka maalivahti sai venytettyä jalallaan sekä hieno tykitys Niken lenkkarilla, joka hieman leijaili takakulmasta yli. Samanlaisia vaarallisia maalinteko paikkoja oli Lindhomilla joka pääsi lataamaan sielunsa kyllyydestä kuitenkin samalla tuloksella kuin LK. Lisäksi myös Speedy ja Suominen kokeilivat onneaan. On kaiketi turha mainita että Dr Coyotekin kokeili onneaan.
Maalissa urhea shortseissa pelaava maalivahtimme mr. Janky venyi hienoihin saveihin ja piti pelin nollassa.
Puoliajalle lähdettiin tasatilanteessa 0 - 0
Sateen yhä yltyessä sai Chiefs lopullisesti oman alivoima "myllynsä" kulkemaan. Palloa vedettiin paikasta kuin paikasta, jopa siinä määrin että joukkueen aivo, Mr Lindholm määräsi kärkimies LK:n ja Poppamies Dr Coyoten ottamaan pallon jopa haltuun ennen laukauksia. Käsittämätöntä.
Mr Lindberg rakensi hienosti tilanteita maalivahti Jankyn avauksista ja ennen pitkää ajauduttiin hyökkäykseen, jossa Lindberg syötti laidasta, LK kuoletti pallon, huomasi takaa maalipaikan haistaneen Dr Coyoten hirvimäisen ryntäyksen, SYÖTTÖ, hirveä tykitys ja katsomossa riemuittiin - MAALI!
Peliä lähdettiin jatkamaan puolustusvoittoisella pelillä. Vastustajan keltaiset aallot repivät kerran jos toisenkin jälkeen Chiefsin väsynyttä puolustusta rikki, hyökkäys ja keskikenttä olivat jo antaneet pelille kaikkensa.
Onko se lentokone, onko se ihmistrampoliini, ei se on Suomisen käsi! Pallo on menossa varmasti maaliin, mutta tielle tulee Jumalan käsi, joka bloggaa pallon pois.
Yleisö sekoaa, se vaati päitä vadille, tuomarin tuomio on jyrkkä ja oikeudenmukainen. Red Card nostetaan ilmaan, pallo asetetaan pilkulle.
Maali, tarkka sijoitus toiseen kulmaan. Maalivahti Janky ei mahda mitään.
Peliaikaa on noin 5min jäljellä - alkaa hirveä prässi, vastustaja pyörittää kahden miehen ylivoimalla jatkuvasti uutta hyökkäystä Chiefsin päätyyn.
Urhoolliset Chiefsin miehet taistelevat loppuun asti, sateen kastelemina, hiestä märkinä, kaikkensa antaneena - lopputulos Ahdenkallion Areenalla
1 - 1
selostuksen kirjasi LK
Tuesday, May 22, 2007
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
POINTS
| Action | Points |
|---|---|
| For playing in a game | 1 |
| For playing at least 60 minutes in a game (includes playing points mentioned above) | 2 |
| For each goal scored by your goalkeeper or defenders | 6 |
| For each goal scored by your midfielders | 5 |
| For each goal scored by your forwards | 4 |
| For each goal assist | 3 |
| For your goalkeeper / defender conceding 0 goals (must also play at least 60 minutes) | 4 |
| For your midfielder conceding 0 goals (must also play at least 60 minutes) | 1 |
| For every 3 shot saves made by your goalkeeper | 1 |
| For every penalty save | 5 |
| For every penalty miss | -2 |
| Bonus points for the best players in a match | 1-3 |
| For every 2 goals conceded by your goalkeeper or defenders | -1 |
| For every yellow card | -1 |
| For every red card (includes any yellow card points) | -3 |
| For every own goal | -2 |
If a player receives a red card, they will continue to be penalised for goals conceded by their team.
FINAL STANDINGS 2ND Division 2007 - 2008
- 1. FC Los Hooligans - 2270pts - 53transfers - 230
- 2. Legendkillers - 2195pts - 55transfers - 130
- 3. Shitleagues Finest - 2180pts - 45transfers - 80
- 4. Uppopallo - 2168pts - 46transfers - 40
- 5. SheffieldThief*JS-97 - 2146pts - 63transfers
- 6. Säkä - 2061pts - 40transfers
- 7. FC Mad Dogs - 2058pts - 38transfers
- 8. St Teemus - 2048pts - 39transfers
- 9. Guldgåssar - 2012pts - 41transfers
- 10. FC Efterby Farmers- 1937pts - 27transfers
- 11. kesen b.juniors - 1687pts - 35transfers
No comments:
Post a Comment